Terveppä terve täältä Saas-Feestä. Tänne tultiin hakemaan tämmöstä korkeanpaikanleirin tuntua, niinkö perus väkisinhiihtäjätki tekkee. Hapottaa melkeen pelkästään hengittäminen.
On ollu älyttömän hyvä laskee. Aurinko on paistanu sen kolme päivää mitä tässä on tuota vuoren rinnettä hinutettu ylös ja alas. Tuolta leikkikentältä löytyy niin monen sorttista hommaa. On isoa hyndää kolme putkeen, tai voi valita pienen tai ison paipin ja niitten jälkeen kolme pientä hyndää tai vaihtoehtosesti läjän reilejä tai pressejä tai sitte yhen isomman hyndän. Me ollaan lähinnä hinutettu paippia ja sitte niitä pieniä hyndiä. Alkaa tuo paipin laskeminen tuntua ihan mukavalta eikä enää niin pelottavalta ku ekana päivänä. Vaikiaa hommaahan se on.
Täällähä alkoivat myös nämä kauden tärkeät kisastartit. Europa cupin kisat oli eilen, siis meikän (ja kaikkien muitten suomalaisten paitti paippitykki I-E Laarin) osalta ja finaali tänään. FISin pisteitä varmaan ropisi meikän 12. sijasta roppakaupalla. Niitten kanssa on hyvä lähtee ens viikon mualimankuppia kohti...
Enni näyttää tietä paipille...
ja tässä paippi koko komeudessaan. On muute tosi hyvä paippi!
Että ei nyt pelkkää hyvää ja sysipaskan luonteeseenhan kuuluu jotain paskaa on myös. Tuonne ylös vuorelle pääseminenhän on työn ja tuskan takana. Jos ajottaa hisseille menemisen kepin kiertäjien kanssa yhtä aikaa niin matkalla saa harmaita hiusksia siinä ryysiksessä. Voi saada sauvasta, suksesta, monosta, repusta tai suksesta päähän tai muuten vaan voi mennä hermo siihen kälätykseen. I like slow mornings. Siis että voi vaan fiilistellä mussiikkia ja että ympärillä on tilaa ja pystyy hengittää. No sitten kahden kondoolin ja yhden metromatkan jälkeen kun on ylhäällä niin se vapaus koittaa.
Enni raahustaa kohti metroa...
Ei tämän enempää kurjuutta eikä hurjuutta!
- Santeri
