Hei hei, Räne täällä. Blogi on viime aikoina ollutkin Santerin hommia. Santeri nimittäin niittää nykyään tuolla maailmalla mainetta ja kunniaa ja kiertää paikasta toiseen. Räne toimii tukijoukkona kotimaassa ja vastailee Santerin fanipostiin, joten blogin kirjottaminen on hivenen kärsinyt. Nyt tosin kausi on sitten Ränelläkin polkastu virallisesti käyntiin ja siitä pikku raporttia ohessa.
Kausi alko legendaarisella Tampereen Tappara Sentterillä, jolla on jo aikojen alusta asti käyty lievittämässä pahinta laskukuumetta erilaisten pikku reilisettien nepittämisellä. Sinne pistettiin sitten pystyyn jos jonkinnäköstä putkee ja aivan mehuissa niitä hinkattiin. Taino, ehkä ei niin mehuissa ku joku muutama vuosi sitten ku vielä jakso neppailla monia tuntia monta kertaa viikossa. Mutta ihan hyvä suoritus kuitenki näinkin vanhalta. Näytin tietenki nuoremmille miten lapioidaan ku ei näyttäny hommista tulevan oikeen mitään.
Siitä seuraavana päivänä pakattiin personal sidekick Laitisen kaa Toitsu täyteen ja otettiin nokka kohti Vuokatin paippiputkee. Räne kävi aamulla ennen lähtöö Nääshallilla reenaan vähä MaVee uuden personal rainerinsa kaa. Raineri veti ihan kevyet reenit vaan ku tiesi että Räne lähtee vielä illasta laskeen. Oksennus kurkussa ja itku silmässä heilutteli Räne kahvakuulaa ja punnersi reippaan kannustuksen tahtiin. Sitte tutisevin jaloin autoon kuudeks tunniks varmistaan, että "lihakset" vetää ittensä varmasti mahdollisimman tehokkaaseen jumiin. Hyvän alkulämmön jälkeen olikin mukava kiivetä paippiputken hyllylle ja toivoo, että jalat kannattelee vielä droppauksen jälkeen. Silmät kiinni ja sinnepäin. Haastetta suoritukseen toi lisää lumilaudan kantittomuus. Se on ehdoton juttu Vuokatin hivenen rapiassa putkessa lisäjännityksen kannalta. Kaikki suju loppujenlopuks ihan yllättävän mukavasti ja oli kiva käydä pari päivää kruisailemassa ja muistelemassa, että mitä siellä paipissa oikeen tehään. Ei se täysin edelleenkään selvinny, mutta jotain kuitenkin. Jos joku tietää paremmin, niin saa ottaa yhteyttä ja perehdyttää.
Kivointa Vuokatin reissussa oli melkeenpä se, että yövyttiin Sotkamossa Ränen serkun luona. Se koti on jokaisen pikku tytön (ja vähän vanhemmankin) unelmakoti, talleineen ja eläimineen. Serkulla on 4 hevosta, 2 koiraa, 3 kissaa ja vielä jotain jyrsijöitäki mahtu sakkiin. Onnesta soikeena rapsuttelin elikoita ja pääsin ratsastaankin monen vuoden tauon jälkeen. Luulin, että jäsenet ja "lihakset" oli kipeenä MaVe-reenien ja laskuhommien jäljiltä ni vielä mitä. Parin tunnin ratsastus muistutti joistain ihme olemattomiksi luulluista lihaksista vielä jossain kaikkien kudosten ja elinten alla. Oli ihanaa huomata, että kun luulee olevansa eniten jumissa mitä voi olla, pystyy vieläkin yllättyyn ja kipeytyyn lisää. Ja se joka sanoo, että ratsastus ei oo urheilua ni voi haistaa vaikka paskan ja tulla kokeileen tota kyseistä meetvurstia, joka on askellukseltaan ihan hivenen reipasliikkeinen ja haluu laukata sataa välittämättä kyytiläisen säälittävistä jarrutusyrityksistä.
Raikkaasti hevoselta haisten matka jatkui Vuokatista kohti Rukatunturia. Niinkuin Santeri jo aikasemmin mainitti niin on tässä Rukassa vaan jotain omaa ihmeellistä, jonka tuntee parhaiten, kun kesätauon jälkeen tänne taas rantautuu. Rinteitä edelleen se pari auki, ei ihan kauheesti lunta mutta silti joka laskusta täällä vaan nauttii sydämensä kyllyydestä. Oli ihana laskee ihan rinnettä vaan ja hakea vähän tuntumaa. Sitten siihen päälle vielä pikku neppailua, Kurun rinteeseen oli pistetty reili ja pressi. Tuttua porukkaa löyty mäestä ja se toi lisäintoo laskemiseen. Tästä on kiva odotella talven jatkoo. ONNEKS talvi tulee!
Tästä vielä kesäterveiset mäestä
