ässämmää 2009

Nonii, kuten kaikki tietää, Santerin ja Ränen kisakausi on kuumimmillaan. Tällähetkellä käynnissä tai siis käynnistymäisillään on Suomen Mestaruus 2009 kilipailut täällä meijän kotitunturilla Rukalla. Mehän ollaan tiätenki reenattu täällä koko kausi elikkä kotikenttäetu on yhtä paljon ku sata jänistä. Mitaleita sekä autoo kesäks käyttöön lähetään hakeen uskomattomalla taisteluhengellä. Oikeen kiinnostulasit on laitettu päähän ja ihan omien personalrainereitten johdolla (ei vähempää ku maalimanmestarit ja ehkä universumin siisteimmät snoukkari-Karit Antti Autti ja Pekka Ruokanen) opeteltu semmosta temppua että altapois. Käytössä on ollut järeempääkin järeemmät valmennusmetodit, kummuilla on ärräpäät lennelly ku muijilla ei oo ihan lähteny niinku elokuvissa. Uhkailu, kiristys ja lahjonta on tullut hyvin tutuiks ainaki Ränelle ku se hyppy ei vaan oo kulkenu toivotulla tavalla. Onneksi Ränen oma koutsi on ollut kärsivällinen ja takonu sitä temppua takaraivoon. Vielä ois vissiin ainaki slopestyleen muutama päivä aikaa jos se ihme vaikka tapahtuis ja temppu löytyis. Paippi on ylihuomena, se meneeki sitten Mu-Tu-pohjalta ku ei ihan harjotusolosuhteet oo ollu kohillaan paipin huonon kunnon vuoksi. Tänään se kaari näytti aika maukkaalta, samoin ne punaset aidat siellä flätillä ni ei tarvinnu sinne mennä sitte katteleen ollenkaan muutaku express-hissistä. Huomenna jos jossainvaiheessa boardercrossin yhteydessä kerkeis painaa paippiin konkoileen ni ois suotavaa. Ai niin, huomisen SM-mittelön aloittaakin sitten toi boardercross, johon muijilla on täyspanostus. Viime vuoden viidettä ja kuudetta sijaa lähetään iliman muuta kirkastaan. Semmoset varusteet on hommattu, että altapois! Hyvää materiaalia tiedossa, kannattaa tulla kannustaan. Ainoo pikkumiinus on, että se ite boardercross rata näyttää siltä, että parkkilautojen ei niin himmeen terävillä kanteilla sekä jämyllä twintip leikkauksella paineta muutaku radasta ohi ensimmäiseen mäntyyn ja siitä Kurun rinnettä kierien alas Pisteen portaitten alapäähän.

Noni, nyt se on kai pistettävä vielä rentouttava iltavenyttely sekä hiilaritankkaus. Laudat on tiätenki voideltu. Huomenna normaalisti herätään kuuden pintaan ,puurot ja raejuustot naamariin, aamulenkki, lämmittely ja sen sellaset. Pistetään päivitystä sitten, että miten ne kisat menee vai meneekö ollenkaan.

SEEJUU!

hi virus ja muuta settiä!

Venäläisten viikot valtasivat Rukan parkin. Sielä oli jos jonkin sortin hiihtäjää ja hyrrien pyörittäjää. Santerin oli sitte pakko käydä sen verran osallistumassa karkeloihin että tuli venäjän tuplamestaruus. Kusi nousi heti päähän, että lauantaina ei enää pystyny osallistumaan. Lopettaahan kannattaa aina huipulla. Piti tietenki antaa muillekki mahollisuus eli tsäännssi. Onneksi Räne oli oivaltanu raahata ahterinsa ja ittensä samalla tunturiin. Se oli sitte parkkihallikauden avajaiset, Hepa ja Annu saatiin kekkereihin mukaan. Ei ees haittaa vaikka tulis taivaalta pieniä vihasia mummoja ku parkkiahallissa paistaa aina aurinko ja asvaltti näkyy. Matka jatku sitte kauan hehkutettuun zonen päiväkaraokeen, i will stay Räne's side forever.. Yleisö hurras ja meitä matureita luultiin 16 vuotiaiksi. Eli jos itsetunto on maassa ja ikäkriisi painaa nii eiku zonneen.

Sunnuntaista eteenpäin jatkuki sitte hirvee reenaaminen maailmanmestarin johdolla. Eläkkeelle siirtymisestä puhunut koutsi sai ruoskittua itseinhon taas takaisin pintaan.. Nähtäväksi jää mihin näillä eväillä pääsee.

Sunnuntai iltana oli tosiaan tarkotus olla jäätävääkin jäätävämmät paippi reenit. Strategia oli suunniteltu jo kotipitsassa. Pari lämmittelyrania paipilla tosin koitui Santerin repun kohtaloksi. Sinä, joka varastit mustan burton new zealand open repun paipilta, palauta se mukisematta ja välittömästi asianomaisille. Piä vaikka letut, mutta reppu sisältä semmosta kammaa mitä ei pysty rahalla korvaamaan! Tai jos joku löytää kyseisen repun ja ees jonku osan sisällöstä jostain kuleksimasta nii tarjotaan vaikka jäätelöt!

Pettymyksestä toivuttua, elämä ehkä jatkuu.

suomen kamaralla, tai siis ei sittenkään

Juujuu, Kiinan reissu oli ja meni ja olihan se ny enemmän ku sata jänistä. Hienoja muistoja ja kokemuksia jäi kyllä käteen sekä kaikkee muutaki pikkukivaa, kuten kenkiä, laukkuja, kalsareita, korviksia, kelloja jne. Mukava oli kyllä palata kotioki ja alkaa miettiä uusia reissuja. Kai tota kissanristiäistä ois joka suuntaan tässä kevään mittaan. Räne käviki yksissä hippohiihdoissa Serenassa ja lunasti itellensä lisää reissua tonne eurojen suuntaan huhtikuussa. Kattoo ny jaksaako lähtee. Santeri painatti Rollon kautta Rukalle ja Rukan kautta Rolloon juhliin ikääntymistä. Onnee vaan vielä Santerille synttäreitten johdosta! Santerillehan ois tarjolla Rovaniemellä suksipaipin ÄSSÄMMÄ kilpailua, katotaan ny riittääkö usu osallistuun ja viemään oikeitten suksimujujen päänahkoja.

Ränellä tais tulla joku reissunjälkeine depis, eikä aurinkokaan paistanu Sappeessa eli kun tilaisuus uuteen reissuun koitti, olihan se lähettävä. Tälläkertaa suuntana oli Norja ja Geilon hiihtokeskus. Matkakumppaneiksi Räne sai Laukkarisen Hannan sekä Pumolan Heidin. Ei mikään huono setti siis. Matkaan päätettiin lähteä Laukkarisen Poololla, Turun kautta Tukholmaan risteillen ja siitä sitte körötellä loppumatka. 

Täällä sitä ny sitte ollaan Norjassa ja vähä montut auki joutunu katteleen meininkejä. Kaikennäköstä säätöö ollu ja joutunu väijyyn ja ottaan päivähotellia pariks tuntia ku matka vähän painanu, eikä varsinaiseen majotukseen meitä heti aamusta huolittu. Sitte täällä pitäs olla muka jokku kansainvälisen tason kovat kisat ja kaikkee, mutta mitä me tosta parkista mitään tajuttiin ni hyndät ja muut setit muistutti kyllä enemmän krossirataa ku slopestylerinnettä. Kusi sukassa, hampaat irvessä joutu painaan niihin epämääräsiin möykkyihi lujempaa ku Harri Olli Holmenkollenin suurmäkeen. Kaikesta huolimatta lento jäi lyhyeks ku lapsella paita ja polvet huusi leipää ku muijat toisensa perään jäi keskelle flättiä joka saatanan hyppyristä. No, se tietenki nakersi jonkun verran ja päätettiin lähtee sitte lievittään harmitusta parilla olusella. Onneks ne oluset sentää nousi hattuun ja saatiin mieli vähän virkeemmäks. Siinä sitte mietittiin kaikennäkösiä vaihtoehtoja ku ei tosiaan se kisa alkanu kiinnostaan ihan hirveesti. Tuolla toisellapuolella rinnettä näytti kuitenki olevan paippi suhteellisen hyvässä kunnossa ja silleen ni päätettiin sitte jäädä vielä eityyn tänne hetkeks, jotta päästään toteen seki. Jos se toimis ni sitte täällä jaksais ehkä ollakki ne pari päivää. Muussa tapauksessa otetaan varmaan suunta kohti tukholman gina trct:ia.

Mutta katotaanpa huomenissa miten se ny sitte oikeen lähtee..

Räne

Kylillä

No mitä se 12h pikku visiitti Pekingin keskustaan, joka on siis vaan abouttia 30x30 km leviä. Vähän niinku Tampereenki keskusta. Herättiin aikasi niinku aina jonka jälkeen painettiin tietenki torkkua reilusti. Päästiin kuiteski viimein ylös lavitsoista ja saatiin viä palvelijakin tuomaan aamiaista huoneeseen. Sitte me kammattiin naamat ja lähettiin paineleen taksikundijäbän kyydissä kohti Taivaallisen Rauhan Aukioo eli Tiananmeniä. Paikallinen taksi on muuten halpaa ku saippua. Länsimaisen on hyvä istua kyydissä ja vilkutella ikkunasta. Aja sinä vaan, ei oo fygestä kii. Meki ollaan majotuttu tänne jonnekki ei niin lähelle päähuudeja (josta muuten tarinaa myöhemmin) ja kierreltiin sillä pirssillä sitte jokusen hetken ni 12 jingjangia maksettiin suuntaansa. Pysty just ja just heittään. Sehän teki siis oikeessa rahassa tommosen 1,4 rahaa.

No mut ei siinä, sitte käytii vähä siä aukiolla pällisteleen. Isohan se oli. Huhu kertoo että yli miljoona ihmistä mahtuis sinne hengaileen kerralla. Se on meijän mielestä aika paljon se. Turvatarkastus oli tietenki siellä portilla (niinku joka paikassa). Tietenki se oli myös ihan yhtä tehokas ku niissä kaikissa muissaki paikoissa. Pillit vinkuu, hälyt piippaa ja punaset valot soi. "Yes, Yes, Okay, move along" sanoo vartijat. what...?

Kateltiin siinä hetki Maon naamaa mausoleumin seinästä sekä muumuassa kellotauluista. Maon fanikamaa oli tarjolla, jotta sullekki ois riittäny. Vähä jäi ehkä harmittaan, ettei ostettu semmosia Mao-kelloja. Lähettiin sen jälkeen tallusteleen kohti ostosmeininkejä. Niitähän ei silleen paljoo täällä vissiin ookkaan. Kaverit tunsi olonsa jokseenki mitättömäks kaupungin hulinassa ku ihmeteltävää oli niin paljo ja päätki pyöri ku pöllöillä, jotta niskaan sattu. Kamaa oli jos jonkunnäköstä ja tuhanen kojua silmänkantamattomiin. Yhessäki ostoskeskuksessa vierähti joku neljä tuntia vaan kattellessa. Seuraavassa vissiin kolme. Ostosten lomassa käytiin laitattaan vähän kynsiä, kuten kaikkien kunnon länsimaisten kuuluu. Siitäki riemusta pysty just ja just maksaan sen 30 jingjangia. Mahtavaa oli myös, että useimmille ostoksille sai ite määrätä hinnan. Eka piti kysyä että hau mats ja kuoripää pisti jonku lähtöhinnan. Siihen vastas vaan että tuu mats, ja laitto ite tauluun jonku yhen jingjangin. Kuoripää sano NO NO, johon meikät, että pidä tunkkis ja lähti meneen. Kuoripää juoksi perään ja OKAY, OKAY. Lepardilaukku lähti messiin muutamalla jingjangilla. Puheenollen, lähti muuten toi lepardimeininki vähän uudelle levelille Pekingissä. KAIKKI OLI LEPARDIA!! pikkusen siistiä. näätte sitte! Mutta joo, oishan tuolla shopannu vaikka viikon jos ois halunnu. Valitettavasti Santerin ja Ränen aika oli rajallinen, joten se 12h sai riittää.

Käet täynnä kasseja ja kassit täynnä kammaa huidottiin taksikundijäbää hakeen meijät kämpille mutta sitteku lyötiin sille hotellin osote kouraan se kaveri lopetti yhteistyön ja ajo meijät ulos pirssistä. Reilukerho. Ei siis vissii missään ihan huudeilla tää meijän majapaikka ollu ku taksikundijäbällä ei ilmeisesti ollu mitään hajua, ni ei viittiny lähtee ees yrittään. No ei midist, uutta vaan suoleen ku vanha kuolee. Huidottiin uus pirssi ja sillä alkoki sitte löytyyn onneks. Eka se tosin tutki sitä osotetta ja reittiohjetta suurennuslasin kera ja huuteli ulaan sekä matkapuhelimeen. Pari kertaa ajettiin tiensivuun tutkiin ja soitteleen lisää ja normaalisti muutama uu-käännöski piti tehä. Välillä vähä kuumotti, että mitä jos seki heittää santerin ja ränen ulos oman onnensa nojaan. Ala siinä sitte ettiin, että mihi pussii. No päästiin kuiteski loppuviimein turvallisesti hotellille ja tietenki kioskin kautta. Otettiin siitä vähä evästä ku oltiin niin reippaita shoppailijoita oltu.

Nyt fiilistellään uusia geareita ja huomenna sitte kohti Suomen kamaraa. Eikai siinä, Peking vaikenee mutta sirkus jatkuu.

Pekingissä with Ankka

Kiinalaiset kirjaimet vaan vilisee silmissä. Harbin ollaan jätetty taakse. Eilen oli lopettajaiset. Isoilla valoilla mentiin jälleen. Ainainen kiire jälleen odottamaan. Kiinnostuslasit tais jäädä suomen mujuilla kämpille, ei nimittäin napostellu enää ihan hirveesti kattoo ku kiinalaiset roikkuu katosta. Mutta suuren urheilujuhlan tuntua löytyi, halli täynnä sporttaajia ja spurttaajia shreddaamassa all over the place.

Tämä Kiina vain on hassu maa. Ihmisiä kun on paljon niin jokaiselle on pakko saada hommia. Joten monesti se vaan menee niin, että 10 kattoo ku 1 ei tee mitään ja samalla ne kaikki 10 yrittää parhaansa tehä jotain. Kaikki hommat menee smuutisti jos ei tuu vastoinkäymisiä, mutta sitte ku niitä tulee niin kukaan ei oikeen osaa toimia tämän yllättävän tilanteen tullen! Mutta aivan ihania ihmisiä on ollu meille tulkkina, kuten Jani-Simo (kuvassa ahvenen kanssa). Se reppahousu meinas saada lähtöpassit jo ekoina päivinä kun se saatiin kiinni juomassa kaljaa suorassa lähetyksessä. Onneksi Suomen joukkue pelasti sen ja se pääsi jälleen vapaaehtoiseen työhön :) Tulkkeja täällä tosiaan tarviikiin. Elekieli, viittomakieli ja siansaksa ei aina riitä. Sen verran tolloja kun ollaan, että voidaan saaha monet naurut face offista, mutta parhaat naurut silti aiheutti meijän vessassa ollu kyltti (kuvassa). Ei vissiin saanu juua sitä vettä vai miten se oli. Aina ei voi mennä niinku elokuvissa!

Täälä on ehkä vähän joutunu (päässy) maistaan tämmöstä tähteyttä, vaikka tähtiä ei ollakkaan. Nimmareita on jaettu (hah) ja tuhansissa kuvissa ollaan poseerattu.. Kadunmiesten, muitten urheilijoiden, vapaaehtoisten ja jopa kokkien! "picture with youuuu".

Yllätys voi olla myös pettymys, mutta meille se oli tällä kertaa jotain ihan muuta. Oltiin käyty Harbinin kisakylän kuppilassa kattelemassa, että tarjoiltiinko siellä mitään rahaa vastaan. No siellähän tarjoiltiin ja ilmankin rahaa. Hauskaa oli ku hautajaisissa ja päästiin vihdoin vähän irtaantumaan ruumiistamme. Musiikkipuolesta vastasi brittien väkisinhiihtäjät, että sille puolelle olisi kaivattu jotain paikallista dj:tä.

Pyöröovissa hiihtämistä ei kuitenkaan yritetty!

Näissä hippohiihdoissahan on tapana vaihtaa oman joukkueen takki, hattu ja huvit muitten maitten vastaaviin. Me oltiin alusta asti himoittu makuupussilta näyttävää Korean untsikkaa. No tuona hieman rapeana aamuna ovelle koputti kaksi korealaista enkeliä ja halusivat vaihtaa meijän kanssa takkeja! Pikkusen mielissään ollaan hypitty ympäri kylää uusissa takeissa!

Meillä on ollu periaatteena tällä reissulla, että joka päivä piti maistaa jotain uutta. Toukkia (kuvassa) oli sitte eräänä päivänä edessä ja kyllähän niitä sitte maistettiin. Maku: hieman pyöreä, vähän munakasmainen, mutta notkea.

Santeri ja Räne on nyt sitte Pekingissä parin päivän lomalla.. Hotelliin ollaan asetettu ja ihmetelty näitä kiinan kundimiehiä ja naisia. Homma toimii ku junan vessa. Ankka kainaloon ja huomenna kahtelemaan mitä kaupoilla ja turistikohteilla on meille tarjota!