Kylillä

No mitä se 12h pikku visiitti Pekingin keskustaan, joka on siis vaan abouttia 30x30 km leviä. Vähän niinku Tampereenki keskusta. Herättiin aikasi niinku aina jonka jälkeen painettiin tietenki torkkua reilusti. Päästiin kuiteski viimein ylös lavitsoista ja saatiin viä palvelijakin tuomaan aamiaista huoneeseen. Sitte me kammattiin naamat ja lähettiin paineleen taksikundijäbän kyydissä kohti Taivaallisen Rauhan Aukioo eli Tiananmeniä. Paikallinen taksi on muuten halpaa ku saippua. Länsimaisen on hyvä istua kyydissä ja vilkutella ikkunasta. Aja sinä vaan, ei oo fygestä kii. Meki ollaan majotuttu tänne jonnekki ei niin lähelle päähuudeja (josta muuten tarinaa myöhemmin) ja kierreltiin sillä pirssillä sitte jokusen hetken ni 12 jingjangia maksettiin suuntaansa. Pysty just ja just heittään. Sehän teki siis oikeessa rahassa tommosen 1,4 rahaa.

No mut ei siinä, sitte käytii vähä siä aukiolla pällisteleen. Isohan se oli. Huhu kertoo että yli miljoona ihmistä mahtuis sinne hengaileen kerralla. Se on meijän mielestä aika paljon se. Turvatarkastus oli tietenki siellä portilla (niinku joka paikassa). Tietenki se oli myös ihan yhtä tehokas ku niissä kaikissa muissaki paikoissa. Pillit vinkuu, hälyt piippaa ja punaset valot soi. "Yes, Yes, Okay, move along" sanoo vartijat. what...?

Kateltiin siinä hetki Maon naamaa mausoleumin seinästä sekä muumuassa kellotauluista. Maon fanikamaa oli tarjolla, jotta sullekki ois riittäny. Vähä jäi ehkä harmittaan, ettei ostettu semmosia Mao-kelloja. Lähettiin sen jälkeen tallusteleen kohti ostosmeininkejä. Niitähän ei silleen paljoo täällä vissiin ookkaan. Kaverit tunsi olonsa jokseenki mitättömäks kaupungin hulinassa ku ihmeteltävää oli niin paljo ja päätki pyöri ku pöllöillä, jotta niskaan sattu. Kamaa oli jos jonkunnäköstä ja tuhanen kojua silmänkantamattomiin. Yhessäki ostoskeskuksessa vierähti joku neljä tuntia vaan kattellessa. Seuraavassa vissiin kolme. Ostosten lomassa käytiin laitattaan vähän kynsiä, kuten kaikkien kunnon länsimaisten kuuluu. Siitäki riemusta pysty just ja just maksaan sen 30 jingjangia. Mahtavaa oli myös, että useimmille ostoksille sai ite määrätä hinnan. Eka piti kysyä että hau mats ja kuoripää pisti jonku lähtöhinnan. Siihen vastas vaan että tuu mats, ja laitto ite tauluun jonku yhen jingjangin. Kuoripää sano NO NO, johon meikät, että pidä tunkkis ja lähti meneen. Kuoripää juoksi perään ja OKAY, OKAY. Lepardilaukku lähti messiin muutamalla jingjangilla. Puheenollen, lähti muuten toi lepardimeininki vähän uudelle levelille Pekingissä. KAIKKI OLI LEPARDIA!! pikkusen siistiä. näätte sitte! Mutta joo, oishan tuolla shopannu vaikka viikon jos ois halunnu. Valitettavasti Santerin ja Ränen aika oli rajallinen, joten se 12h sai riittää.

Käet täynnä kasseja ja kassit täynnä kammaa huidottiin taksikundijäbää hakeen meijät kämpille mutta sitteku lyötiin sille hotellin osote kouraan se kaveri lopetti yhteistyön ja ajo meijät ulos pirssistä. Reilukerho. Ei siis vissii missään ihan huudeilla tää meijän majapaikka ollu ku taksikundijäbällä ei ilmeisesti ollu mitään hajua, ni ei viittiny lähtee ees yrittään. No ei midist, uutta vaan suoleen ku vanha kuolee. Huidottiin uus pirssi ja sillä alkoki sitte löytyyn onneks. Eka se tosin tutki sitä osotetta ja reittiohjetta suurennuslasin kera ja huuteli ulaan sekä matkapuhelimeen. Pari kertaa ajettiin tiensivuun tutkiin ja soitteleen lisää ja normaalisti muutama uu-käännöski piti tehä. Välillä vähä kuumotti, että mitä jos seki heittää santerin ja ränen ulos oman onnensa nojaan. Ala siinä sitte ettiin, että mihi pussii. No päästiin kuiteski loppuviimein turvallisesti hotellille ja tietenki kioskin kautta. Otettiin siitä vähä evästä ku oltiin niin reippaita shoppailijoita oltu.

Nyt fiilistellään uusia geareita ja huomenna sitte kohti Suomen kamaraa. Eikai siinä, Peking vaikenee mutta sirkus jatkuu.