Kielimuuri, vai mikä se oli?

Santerin herää Flimsistä, mutta missä hän päänsä tyynyyn laskeekaan?

Pari viehkeää suomalaisystävää lähtee kukonlaulun aikaan Zurickkiin ja sieltä kottiinsa. Meikäläinen kääntää kylkeä. Piti lähtee bussilla 9:30. No en ollu pakannu, niin päätin lähtee seuraavalla. Seuraavakaan ei kiinnostanu ku oli tarjolla brunssiseuraa. Päätin lähtee sit viimesellä mahollisella, jolla pääsee Mayrhofeniin. Hirveessä kiireessä ostettu junalippu Churissa ei antanu parasta mahollista kuvaa matkan kulusta. Myyjä ei kertonu, että junaa pitäs vaihtaa... Eikä meikä sit tajunnu sitä kysyykkään. Olin sit matkalla Zurickkii. Lievästi sanottuna tappi otassa laahustin sit lipputoimistoon ja seuraava junahan lähtis sit 2,5 tunnin päästä ja siitä pääsis vaan Jenbachiin eikä Mayrhofeniin. Sittehä mie soittelin tutut läpi jos ois jääny yöksi Insbruckkii, mutta ei mikkää toiminu järkevästi. Visa-kortti käteen ja ensimmäiseksi toipumaan pettymyksestä Burger Kingkii. Eihä se tietenkää auttanu. No sit viimein juna lähti ja mieli rauhottu. Mikäs siinä matkustaa eestaas, eihä sitä muutakaan ole. Jenbachista sitte ei kukaa päässy hakemaan, niin paljon selityksiä, niin vähän ystäviä (vai miten se oli). Onneksi söpö taksikuski löysi tiensä sydämeeni ja kyyditsi turvallisesti perille.
Kämppä on kubizzz, niinku usassa sanotaan. Ikkunasta näkyy Scotland Yard, eli pelimestoilla ollaan. Ruokaakin löyty kaapista. Niin niillä asioilla on tapana järjestyä. Mietin kyllä, että missä kohtaa se johdatus oli. Ehkä tälläkin päivällä oli jokin opetus...

Nyt oottelen että Rontin poika saapuu mestoille, yölliseltä matkalta Muchenista Kuusamon ja Usan kautta tänne. Ja ei muuta ku huomista fiilistelemään. Penken parkki on nelikanttien mukaan hyvässä sheipissä ja aurinkoakin on luvassa. Wuhuu!

- Santeri